Pitkän uran autoalalla ja sittemmin akkujen kehityksen parissa tehnyt, Citroënin entinen toimitusjohtaja Vincent Cobée kertoo näkemyksensä kysymykseen: miltä näyttää sähköisen autoilun tulevaisuus Suomessa ja Euroopassa?
Vincent Cobée on toiminut useiden autovalmistajien johtotehtävissä eri puolilla maailmaa – Nissanin ja Mitsubishin parissa Japanissa, ja myöhemmin Euroopassa Stellantisilla. Nykyisin hän toimii akkuvalmistaja Itenin toimitusjohtajana. Hän on siis nähnyt sähköautojen kehityksen alusta alkaen ja ollut mukana muovaamassa autoilun sähköistä tulevaisuutta.
Esteet sähköisen autoilun tiellä
Autokannan sähköistymistä Euroopassa ohjaa vahvasti vuonna 2035 voimaan tuleva uusien polttomoottoriautojen myyntikielto. Tämä on ylhäältä ohjaava voima, joka autovalmistajien on täytynyt huomioida toiminnassaan jo nyt.
Vincent Cobée näkee tässä lähestymisessä kaksi ongelmaa: autoilijat eivät ole valmiita muutokseen, ja eurooppalainen autoteollisuus kohtaa haasteita, koska se ei ole yhtä valmis muutokseen kuin esimerkiksi japanilaiset tai kiinalaiset kilpailijansa.
”Kuluttajan näkökulmasta ongelmana on epäluottamus siihen, että sähköautoilu on oikea ratkaisu tulevaisuuteen, ei niinkään äänestäjänä vaan auton käyttäjänä. Ja kun loppukäyttäjällä on tällainen kysymys, hän lykkää ostopäätöstä,” Cobée selittää.
Ratkaisu tähän dilemmaan ei ole yksioikoinen, vaan siihen tarvitaan useamman tahon yhteistyötä pitkällä aikavälillä. Esimerkiksi Cobée nostaa Norjan, joka on ollut tilastojen kärjessä sähköautojen suhteellisessa määrässä, vaikka maan ilmasto ja pitkät etäisyydet eivät luo ihanteellisia olosuhteita sähköautoilulle.
”Miten Norja sitten onnistui siinä? Kiitos kuuluu tietysti valtion tuille ja kattavalle latausinfrastruktuurille, mutta myös kovalle polttomoottoriautojen verotukselle. Kyse on muustakin kuin pelkästä infrastruktuurista tai teollisuudesta. Se [muutos] vaatii pitkäjänteistä työtä kaikilta sidosryhmiltä, alkaen valtionjohdon tasolta.”
Tulevaisuuden käyttövoimat
Miltä tulevaisuuden käyttövoimat näyttävät polttomoottorittomassa Euroopassa? Vincent Cobée uskoo, että yksityisautojen kohdalla puhutaan täyssähköautoista. Sähköautoon siirtynyt kuluttaja harvoin haluaa vaihtaa takaisin polttomoottoriin jo pelkästään käyttömukavuuden, kotilatauksen helppouden ja kokonaiskustannusten takia. Briteissä toteutetun kyselytutkimuksen mukaan yli 97 prosenttia sähköautoilijoista oli tyytyväisiä valintaansa eikä kaivannut vanhaa polttomoottoriaan.
Paketti- ja kuorma-autojen kohdalla Cobée uskoo vetyautojen tulevan sähköautoja suositummiksi kahdesta syystä, jotka ovat pitkät etäisyydet ja painavat lastit. Sähköauton kohdalla molemmat tarkoittavat suurempaa ja siten painavampaa akkua, mikä tekee auton käytöstä tehottomampaa. Hyötyajoneuvot myös ajavat usein samoja, ennalta määriteltyjä reittejä, joten tankkausinfrastruktuuri voidaan toteuttaa keskitetysti ja optimoida alan tarpeisiin.
Sähköautojen ekologisuus puhuttaa myös yksityispuolella. Cobée mainitsee tässä yhteydessä myös akkujen koot. Onko järkevää tuottaa 2,5 tonnia painavia monsteriautoja vain, jotta niiden latausväliä saadaan venytettyä?
”Äärimmäisen painavien autojen tuottaminen on perustavanlaatuisesti väärin. Joten tärkein askel on akun koon pienentäminen parantamalla sen energiatehokkuutta. Toinen askel on vakuuttaa kuluttaja siitä, että latausinfrastruktuuri toimii, eikä hän tarvitse 800 kilometrin toimintasädettä autolleen,” Cobée selittää.
Suomalaiset liikkuvat Traficomin viimeksi vuonna 2021 toteuttaman henkilöliikennetutkimuksen mukaan keskimäärin 34 kilometriä päivässä. Miksi sitten auton toimintasäteen pitäisi olla yli 300 kilometriä, jos kotona on latausmahdollisuus? Pidemmillä matkoilla toimintasäde toki aiheuttaa päänvaivaa, jos latausinfrastruktuuri ei ole kunnossa. Mutta Suomessa latausmahdollisuudet ovat jo nyt korkealla tasolla suurten valtateiden varsilla.
”Jos 99 % ajetuista matkoista on alle 100 kilometriä, käytännössä 30 kWh akku vastaa kaikkiin kuluttajan tarpeisiin, paitsi niinä 5–10 erikoispäivänä vuodessa. Haluatko maksaa niistä 10–20 000 euroa enemmän? Tai ajaa autolla, joka on 500–1 000 kiloa painavampi, vain viiden päivän takia? Cobée kysyisi kuluttajalta.
Kyse ei ole käytännön ongelmasta, vaan enemmänkin kuluttajien hitaasti muuttuvista asenteista ja ymmärryksestä, sekä epäluuloista, joita hälventämään tarvittaisiin koko alan yhteisiä toimenpiteitä ja viestintää.
Hinta ja käyttöikä oston kannustimina – täyden palvelun malli
Sähköautojen korkeampi hinta verrattuna polttomoottoriautoihin on ollut pitkään oston esteenä kuluttajille, eivätkä yhä suuremmat akut ainakaan laske sitä. Vincent Cobée ehdottaakin hinnan hillitsemiseksi pienempiä akkuja.
”Jos autosta ei haluta tehdä luksustuotetta, akun täytyy olla pienempi. Jotta sähköauton voi myydä voitollisesti noin 25 tuhannen euron hinnalla, akku ei voi olla suurempi kuin 30–35 kWh.”
Sähköauton käytön kokonaiskustannukset koko auton käyttöiän ajalta ovat myös asia, joka tulisi tehdä läpinäkyväksi kuluttajille. Cobée uskoo, että täyden palvelun malli voisi olla ratkaisu, joka tekisi sähköautoilusta sekä ekologisempaa että kannattavampaa.
”Meidän täytyy siirtyä kohti täyden palvelun mallia yksittäisten myyntitapahtumien sijaan. Suuri osa autoalan toimijoista nojaa toiminnassaan jälkimarkkinointiin, ja moni luottaa rahoitukseen. Mutta tarvitaan vielä pitkäjänteisempi lähestymistapa, joka kattaisi jatkuvan ammattitaitoisen huollon, järjestelmien ja osien päivitykset sekä useita peräkkäisiä leasing-sopimuksia, joiden hinta laskee asteittain tehden autot saavutettaviksi yhä suuremmalle yleisölle.”
Cobée maalaa kuvan toimintamallista, jossa auton myyjä ja rahoittaja tarjoaa autolle koko elinkaaren kestävän huoltosopimuksen, jonka päätteeksi auton kierrätys jää saman tahon huoleksi. Tällöin auton osista voidaan kierrättää 98 %, eikä suurin osa autojen kierrätyspotentiaalista enää katoa autojen kiertäessä käsistä käsiin.
Tärkeintä tämän mallin toteutumisessa on se, että autovalmistajat suunnittelevat autot lähtökohtaisesti jo päivitettäviksi. Silloin kyse ei ole alkuperäisosien vs. tarvikeosien paremmuudesta, vaan siitä, että autojen käyttöikä pitenee tehden niistä kuluttajalle kannattavamman ostoksen.
Vincent Cobée puhuu aiheesta Power sources and the future of electric mobility in Europe AKL Summitissa Finlandia-talolla 13.2.2025. Tule ammentamaan tietoa autoalan huippuosaajilta ja ilmoittaudu mukaan!