EtusivuUutisetKäytettyjen autojen kauppa kannattelee tänä vuonna autoalaa – Katso autoraati videolta!

Käytettyjen autojen kauppa kannattelee tänä vuonna autoalaa

Autoalan Keskusliitto järjesti 11.-12.11. jo seitsemännen kerran autoalan asiantuntijat koolle keräävän AKL Summit -suurtapahtuman, tänä vuonna koronapandemian takia virtuaalisena AKL eSummit -verkkotapahtumana. AKL eSummitissa tarkasteltiin tänään tuoretta Autokaupan toimialakatsaustamme. Autoraadissa Talouselämän päätoimittaja Jussi Kärjen johdolla teräviä näkökumia autoalan tulevaisuuteen esittivät AKL:n puheenjohtaja Heikki Häggkvist, ETLAn toimitusjohtaja Aki Kangasharju, Delta-Auton toimitusjohtaja Helena Sauramo sekä etäyhteydellä valtiovarainministeri Matti Vanhanen. Autoraati on katsottavissa Alman medioista, katso video!

Alan toimialakatsaus kertoo haastavista ajoista

Autoalan Keskusliitto on viimeisten 27. vuoden aikana tehnyt Autokaupan toimialakatsauksen, jossa analysoidaan edellisen vuoden tilinpäätöksiä. Juuri valmistunut vuoden 2019 toimialakatsaus kertoo osaltaan haastavista ajoista, joita korona tänä vuonna syventää. Vähittäiskaupan mediaaniyrityksen liikevaihto laski vuonna 2019 noin 1,3 prosenttia, kun edellisenä vuonna liikevaihto oli maltillisessa kasvussa. Autokaupan mediaaniyrityksen liikevaihto oli vuonna 2019 noin 23,6 miljoonaa euroa. Liikevaihtojen hajonta on suuri – suurimpien yritysten liikevaihdot ovat yli miljardi euroa ja pienimpien alle 10 miljoonaa euroa.

”Käytettyjen autojen kauppa sen sijaan on toipunut koronasta paremmin. Se on kannatellut autoalaa uusien autojen myynnin notkahduksessa. Käytettyjen autojen markkinan on tänä vuonna ennakoitu päätyvän noin 1,0 prosentin kasvuun viime vuoteen nähden. Myös huolto- ja korjaamopalvelujen kysyntä on ollut vilkasta, vaikka ajokilometrien väheneminen näkyykin huoltojen määrän hienoisena vähenemisenä,” toteaa AKL:n toimitusjohtaja Pekka Rissa.

Vähäpäästöisten autojen hankintakannusteet ovat tärkeitä markkinaa piristäviä signaaleja

Hallituksen linjaukset ensi vuonna voimaan astuvista täyssähköisten työsuhdeautojen veroetuuksista ja joulukuussa alkavasta romutuspalkkiosta ovat tärkeitä automarkkinaa piristäviä signaaleja. Myös joulukuussa alkava kaasukuorma-autojen hankintatuki on tärkeä avaus, joka avaa tietä kuorma-autokannan uusiutumiselle. www.aklsummit.fi #aklsummit

Mediatiedote 11.11.2020

Autoalan Keskusliitto © 2020 Tietosuojaseloste