EtusivuUutisetKäytettyjen autojen kauppa on jatkunut alkuvuonna edelleen vilkkaana

1.2.2024

Käytettyjen autojen kauppa on jatkunut alkuvuonna edelleen vilkkaana

Käytettyjen autojen kaupan hyvä vire on jatkunut autoliikkeissä alkuvuonna. Hinnat ovat viime vuoden aikana hiukan laskeneet, mikä on osaltaan lisännyt kiinnostusta auton vaihtoon.

Myös uusien autojen kysynnän odotetaan keväällä hiukan elpyvän, sillä talouden taantumasta odotetaan lyhytaikaista ja autojen rahoitukseen heijastuva korkokanta on kääntymässä laskuun.

”Käytettyjen autojen kysyntä autoliikkeissä on alkuvuonna jatkanut vahvaa viime vuonna alkanutta kehitystään. Tarve autoilulle ja autojen vaihtamiselle uudempaan ei ole vähentynyt, vaikka talous onkin kääntynyt taantumaan. Autoliikkeillä on tarjota keskimäärin uudempia ja paremmin varusteltuja autoja kuin kuluttajien välisessä kaupassa. Kotitaloudet arvostavat myös kuluttajansuojaa, joka koskee autoliikkeistä hankittuja autoja”, kertoo AKL:n toimitusjohtaja Tero Lausala.

Autoliikkeiden tammikuussa myymistä vaihtoautoista yhteensä 57 prosenttia oli bensiiniautoja ja noin 29 prosenttia dieselautoja. Ladattavien hybridien osuus oli noin 10 prosenttia ja täyssähköautojen noin 4 prosenttia.

Tammikuun ensirekisteröintitiedote ja -tilastot löytyvät kootusti Autoalan Tiedotuskeskuksen sivuilta.

Autoalan Keskusliitto © 2023 Tietosuojaseloste